Miittisuunnittelutiimin terveisiä

Planner Lovers Finland Facebook-ryhmän kaksivuotista taivalta juhlistetaan syyskuun alussa ison miitin merkeissä ja onkin tullut aika päivittää miittisuunnitelutiimin kuulumisia.

Tällä hetkellä keskustelu miittisuunnittelutiimin Whatsapp-keskustelussa käy erittäin kuumana. Miittiin on enää alle kuukausi aikaa ja asiat alkavat todella konkretisoitumaan.

Palataanpa ajassa vuosi taaksepäin, PLF:n ensimmäiseen miittiin kesällä 2016. Miitti kurottiin kasaan lyhyessä ajassa, mutta sponsorit sekä kauppiaat saatiin silti upeasti mukaan tapahtumaan. Harrastajia lähti mukaan 50 ja enemmänkin olisi halukkaita ollut, mutta tilanpuutteen vuoksi osallistujamäärä oli hyvin rajattu. Ensimmäisen miitin onnistuminen yli odotusten oli niin voimauttava kokemus, että täytyihän se tehdä uudelleen!

Tammikuusta 2017 aloimme valmistelemaan tämän vuoden miittiä. Villeimmissä unelmissamme haaveilimme Suomen suurimmasta miittistä – olisi mieletöntä jos saisimme mukaan yli 100 harrastajaa! Kun kartoitimme tilamahdollisuuksia, totesimme että on kaksi vaihtoehtoa: järjestää viimevuoden tapaan pieni miitti edullisissa tiloissa tai varata kerralla suuri tila johon mahtuvat kaikki halukkaat (tai ainakin melkein). Tilat löytyivät Tampere-talosta ja hieman uhkarohkeastikin lähdimme varaamaan hintavat mutta erittäin toimivat tilat. Hiukan siis jännitti toteutuuko miitti, sillä meidän täytyi saada myytyä 120 lippua, jotta kaikki järjestelykustannukset tulisi katetuksi. Uskalsimme unelmoida mutta ehdimme samalla pelätä pahinta. Lopulta kävi ilmi, että unelmiin todella kannattaa uskoa, sillä kahdessa viikossa miitti oli loppuunmyyty, kiitos teidän kaikkien!

Sponsoreita ja yhteistyökumppaneita on haettu keväästä saakka ja olemme erityisen kiitollisia siitä, miten upeasti yrittäjät ovat lähteneet mukaan toteuttamaan Suomen suurinta kalenteriharrastajien tapahtumaa.

Tänään miittisuunnittelutiimin Whatsapp-keskustelussa:

”Hei, meillä on 2v. synttärit. Meillä on lupa olla niin juhlallisia ku halutaan!”
”Kunhan jää ensivuodelle varaa parantaa :P”
”Jeeeee!!!!”
”Aikamoinen lista jo! *tuuletusemoji*”

Siinä vähän satunnaisia fiiliksiä suunnitelutiimiläisiltä. Emme osaa kuvitellakaan minkälaiset fiilikset ovat syyskuun alussa miitissä, kun jo nyt tunnelma on katossa. Emme millään malttaisi odottaa! Sponsorit ja yhteistyöt ovat jo hyvällä mallilla, facelive-lähetykset suunniteltu, postipate kantaa päivittäin arpajaispalkintoja, tilan koristelutkin ovat jo alustavasti mietitty… Tästä tulee mahtavaa!

Olemme niin iloisia, että saamme toteuttaa teille tätä tapahtumaa!

 

Terkuin,

PLF miittisuunnitelutiimi

PS. Kannattaa käydä kurkkaamassa #PLFmiitti2017 -tapahtumasivu, sillä sponsoreita on tullut moooonta lisää… 🙂

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *