Testissä Ajasto Unika Art 2017-2018

Sain Ajastolta testattavakseni Unika art 2017-2018 vuosikalenterin. Tämä kalenteri ei olekaan pelkkä kalenteri vaan jokaisella aukeamalla on mahdollisuus totetuttaa itseään eri tavoin. Unika Artista löytyy niin värityskuvia, pisteestä pisteeseen -tehtäviä kuin blankoja sivuja, joilla voi päästää luovuutensa valloilleen.

Ensimmäiselle sivulle on mahdollisuus laittaa omat yhteystietonsa. Minulla tämä jää kotikalenteriksi, joten kirjoitin tietojen kohdalle vain nimeni ja värittelin hiukan tuota kaunista logoa. Seuraavalla aukeamalla on nähtävissä heinäkuu 2017- joulukuu 2018 nimipäivät kalenterimuodossa sekä juhla -ja pyhäpäiviä vuodelle 2022 asti.

Kolmella seuraavalla aukeamalla on vuosisuunnitelma, joka ulottuu joulukuuhun 2018. Näille sivuille sain inspiraation bujoilusta; seuraan värillisillä palluroilla esimerkiksi migreenejä, raha-asioita sekä tytön päiväkotipäiviä. Näppärä ja nopea tapa tarkistaa, koska se seuraava tilipäivä olikaan tai koska viimeksi on päätä särkenyt. Kuten kuvasta huomaa, riveillä on tilaa myös kirjoittaa päiväkohtaisesti.

 

 

Kuten alussa jo mainitsin, on jokaisella aukeamalla tilaa luovuudelle. Ensimäisellä viikkoaukeamalla oikealla puolen oli vain pystyviivat ympyrän muodossa, niinpä maalasin sivun ensin vesiväreillä ja piirsin päälle mandalan. Sivu piti hyvin vesivärit, toki rypistyi hiukan, mutta itseäni se ei häiritse. Suosittelen kokeilemaan vesivärejä ensin takana oleville muistiinpanosivuille, jolloin näet lopputuloksen.

Viikkonäkymä on horisontaalinen ja kellotettu 8-17 välille. Itse en ottanut kellonaikoja huomioon, sillä lomailen vielä, mutta mielestäni aikakohtaisesti jää kuitenkin kiva tila kirjoittaa. Tykkäsin, että viikkosivulla on näkyvissä niin nimipäivät kuin viikkonumerokin. Oikean puolen sivulta yliviivasin alalaidassa olevasta kalenterinäkymästä kuluvan viikon.

Kalenterin takaa löytyy yhteensä kuusi viikkosuunnitelmaa. Itse laitan näihin pojan lukujärjestyksen ja yhdelle viikkosuunitelmalle taidan laittaa omat ja lasten jumppa-aikataulut! Takaa löytyy myös muistiinpanosivuja, vuosiruudukko, nimipäiväluettelo, Suomen liputuspäivät ja paljon muuta.

Kynätestissä kokeiluun pääsivät niin geeli- kuin mustekynät, sekä tussit ja kuitukärkiset kynät. Testasin myös muutamia eri musteita ja vesivärejä. Oma lemppari kynäni, Muji 0,5, toimii sivuille kuin unelma! Kynä liukuu kauniisti sivun pinnalla eikä varjoa toiselle puolen jää juuri lainkaan. Kuulakärkikynästä varjoa ei jäänyt mielestäni lainkaan. Kaikki kokeilemani kynät läpäisivät oman, mielestäni tarkan, varjotestin. Positiivinen yllätys olivat Stabilon Pen 68 -tussit, jotka eivät jättäneet varjoa juuri lainkaan.

Leimasin musteista Priman Chalk Ink ei kuulla läpi lainkaan ja VersaFine hyvin vähän (tämä voi toki johtua siitä, että muste ei ole enää ihan uuden veroisessa kunnossa). Encoren metallic sekä Distress Ink kuultavat läpi voimakkaammin.

Tässä kynätestisivun toinen puoli. Valoa vasten toki kaikki näkyvät läpi, mutta harvoinpa sitä kalenterin sivuja valoa vasten katseleekaan, joten haittaa siitä tuskin on.

PLUSSAA

+ kauniit, jämäkät kannet
+ paperin laatu
+ innostava ja erilainen
+ hyvin tilaa merkitä päivän menot
+ nimipäivät
+ vuosisuunnitelma
+ viikkosuunnitelma/ lukujärjestyksiä 6 kpl
+ näppärä koko

MIINUSTA

– muistiinpanosivuja voisi olla enemmän

 

Voin läpimästi suositella Ajaston Unika Artia kaikille, joilla on intoa olla luova ja halua tehdä kalenteristaan juuri oman näköinen. Veikkaampa, että tämä voisi innostaa niitäkin, jotka eivät pidä itseään luovina, sillä mahdollisuudet toteuttaa sivuja ovat lukemattomat.

– Ammi

Comments

    • Hei, vastaus tulee hieman myöhässä mutta Mujin kyniä saa esim Hämeenpuiston vihkokaupasta tai Muji Pop-up myymälästä joka on Helsingissä taas 2018 loppuvuodesta.

      -Satu/PLF

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *